keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Krantun Neblos


Taas oli laumassa paikka vapaana ja otin toisen teddyn itselleni Krantun Nebloksen. Neblos on luonteeltaan hieman pahankurinen. Trimmatessa se hermostuu useasti ja pyrkii puremaan käteen. Neblosta on helppo käsitellä ja sylissä ilman trimmaamista on kyllä leppoisa ja eloisa kaveri. Kaikkea pitäisi päästä vähän kuikuilemaan. Nebloksesta piti tulla Caracasille seuralainen aluksi homma menikin ihan kivasti, mutta kun hän varttui aikuiseksi niin oma tahto ja lauman johtamiselkeet alkoivat olla sitä luokkaa, että se kävi muiden urosten päälle samantien, kun näki uroksen kotioloissa. Näyttelyissä se on ihan kiltisti, mutta monesti tuo kotikäyttäytymisen takia olen miettinyt, että uskaltaako mennä edes näyttelyyn, mutta nyt tuntuu, että se on alkanut tasaantumaan. Neblos on mielestäni upea teddy uros. Kokoa ja ulkonäköä löytyy. Pet puolella näyttelyissä on tullut vain kumaa. Hänkään ei ole mikään mitalien rohmuaja siis.
Neblos on tällä hetkellä Tiituksen kanssa josko he nyt tulisivat toimeen ilman isompia ongelmia. Nebloksen ja Tiitusksen saman katon alla asuminen ei näytä ihan niin hyvin sujuvan ku pitäis. Pieniä yhteenottoja välillä on, mutta yllättävän hyvin ne on tullut toiseen. Toisaalta Tiitus on alistuva kaveri.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Krantun Caracas

Caracas silloin kun se tuli minulle.

Krantun Caracas teddy söpöläinen, jolla on turkkivirhe, mutta kuvan kaunis herra. Caracas tuli aluksi Peterin kaveriksi, kun Peter oli yksinäinen, kun ei voinut Pasin ja Rikun kanssa asustaa. Hain Caracasin kotiin Helsingissä pidetyissä Lemmikkimessuilta vaikka ei tuolta eläintä sais kuljettaa pois, mutta hyvin se onnistui. Caracas oli ensimmäinen marsu, jonka kanssa uskalsin lähteä näyttelyyn.
Caracas ei kasvanut ihan odotetulla tahdilla, mutta ihan hyvän kokoinen siitä minusta tuli. Muutama kerta käytiin ulkomuodossa, mutta viimeinen paikka oli aina meidän ja turkki virheelle ei voi mitään. Caracas raukka oli Nordicissakin mukana ja siellä se pelkäsi kuollakseen kai yöllä, koska oli aivan hilseen peitossa, kun tulin sunnuntai aamuna paikalle. Saimme kehoituksen mennä Caracasin kanssa lääkäriin, että pohja ei ole siisti. Noh ei, kun sinne sitten alkuviikosta ja ei sieltä mitään löytynyt ja olimme, että fine. Pelkäsin kuitenkin uusien tyttöjen turkkiin leviävän jos sillä jotain on. Menimme kuitenkin Lahden näyttelyyn ja sama meno jatkui ja taas soitettiin lekurille ja taas oli tuloksena puhdas ja samalla myös Sokeri-Hattara kävi lääkärissä ja puhdas sekin, mutta sai varmuudeksi hoidon, mutta Caracas, jonka ihossa selvästi oli jokin ongelma ei saanut. Meni kuukauden päivät, kun otin Caracasin yhtenä päivänä syliin häkistä ja mahan alla ja selässä oli länttejä, jotka olivat täysin kaljut ja soitin taas eläinlääkäriin ja sanoin, että jos omaa silmää uskon marsulla on vaikea kapi ja tahdon lääkkeet koko porukalle ja niin Caracas ja muut saivat loishäädöt ja karvat alkoivat marsulle karvamaan takaisin ja turkki alkaa olemaan sen näköinen, kun se hällä on oikeastikin. Mutta eipä muuta kivaa, kun yhtenä aamuna sen luokse menin taas ja katsoin naama veressä pienellä. Pelko valtasi minut päästä varpaisiin, kun juuri menettänyt marsun. Katsoin Caracasia kyyneleet silmissä ja pohdin mielessäni et kyllä me selvitään, mutta siellä oli joku potkaisujälki naamassa tms., joka oli sitten vuotanut verta ja nyt taas tämä herra on kunnossa ja onnellinen.
Caracas sai häkkikaverikseen nuoren abessiinialaisen tammikuussa ja ovat tulleet todella hyvin toimeen.

Hämeenlinnan näyttely on takana!

Hämeenlinna jännitti aika paljon, koska mukana oli kaks ensikertalaista marsua Tiitus ja Malloween.
Malloween on reipas juuri 2kk täyttänyt ihana aby poika. Tiitus taas 3vuotta oleva risteytysmarsu. En odottanut mitään suurta menestystä oikeastaan kellekään, mutta enemmän odotin pääsy pois kotinurkista ja ystävien ja tuttavien tapaamista.
Malloween raukka aloitti näyttelyn sekä petin että muodon puolella. Aamusta oli hieman kiire, mutta helpotti iltapäivää kohden. Näyttelyn tuomari oli ruotsalainen Minna Thomé. En tiedä kumpaa meistä jännitti enemmän Malloweenia vai minua itseäni. Aida jo kehui poikaa pet-puolelle ja sanoi saavansa unohtaa ropit jos tämmöisiä täällä on. Malloween oli kiltisti tuomareiden kanssa ja onkin tottunut käsittelyyn muutenkin hyvin.
Malloween sai näyttelyssä ensimmäisen sertinsä ja oli minulle ehkä hämmästyttävä kokemus, koska kukaan marsuistani ei ole koskaan saanut sertiä. Hyvä asiahan tämä oli. Malloween keräsi monet ihailut nuoruutensa ja hyvän turkinsa takia paikan päällä. Malloween oli myös tuomarin suosikki. :D
Teddyistä oli mukana Pricilla ja Neblos. Neblos ja Pricilla olivat jääneet liian vähälle trimmille vaikka oli yrittänyt ja Sokeri-Hattara oli ch-teddyissä tietysti mukana. Olin unohtanut leikata Neblosilta yhdet kynnet ja Pricillalta kokonaan. Eipä siinä pakko se oli myöntään. Kai Antin pois nukkuminen oli vaikuttanut tähän valmistautumiseen ja huoli kuinka Tiitus pärjään. 
Tiitus korjasi parhaat pisteet porukastamme Pet-puolella 94 ja muut oli kyllä hyvin kintereillä. Massaa jokainen kaipaa lisää etenkin Sokeri-Hattara. Se kai käyttää kaikkeen muuhun ravintonsa kuin lihomiseen. hävettää sen pienuus tai oikeastaan laihuus vaikka syötän sille pellettiä ja heinää paljon niin ei kroppa vain levene, mutta voi olla, että se kasvattaa nyt pituutta eikä energiaa jää enää leveyden kasvattamiseen. Mene ja tiedä jokainen marsu on erilainen.
Kävely näyttelypaikalle ja pois oli hieman tuskaista tuon boksin kanssa, joka painoi lähemmäs 10kiloa, mutta siitäkin selvisin. Kummassakin junassa eläinvaunut oli tupaten täynnä koiria. Marsut oli kummatkin matkat iisisti. Veturiin tuli joku vika paluumatkalla ja oltiin kotona sitten vähän ennen kymmentä. Väsymys oli aikamoinen, kun olin herännyt jo viideltä.

torstai 13. helmikuuta 2014

Marsu joukon vanhin uinui ikiuneen tänään!

Tuo ihanan veljesparin toinen marsu Antti on uinunut ikiuneen. Hän lähti 5vuoden ja 7kk ikäisenä. Pitkä ja hyvä elämä takanaan. Pääsee sinne veljensä viereen lepäämään.

Ehti iltaan elon päivät,
tuli rauha sydämeen,
Taivaan Isä otti vastaan
matkalaisen väsyneen.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Veljekset Ruotsin maalta!!


Pasi

Pasi


Riku
Riku

Tonin kuoltua uutta kaveria Teemulle joka oli elänyt jo jonkin aikaa yksin. Kaveria ei oikein mistään tuntunut silloin löytyvän. Kävin erinäisetkin eläinkaupat silloin läpi ja tuttu kasvattajakin oli lopettanut kasvattamisen. Etsin nuorta ehkä jopa pitempi karvaista kaveria. En uskonut sellaista löytyvänkään. Kävelin yhteen tuttuun ja turvalliseen eläinliikkeeseen sisään ja kyselin marsuja ja myyjä ystävällisesti kertoi, ettei tällä hetkellä ole, mutta vuoden 2011 alussa tulee pikkuisia heille Ruotsista. Noh sovimme, että tulen heidän tulopäivänään katsomaan ja valkkaamaan pojista kaksi, koska kohta voisi Teemu nukkua pois joten joutuisin taas etsintäprosessiin.  Kävin katsomassa marsuja ja sieltä valikoitui pitkäkarvainen Pasi ja takkuturkki Riku.
Nämä veljekset oli toisistaan erossa vain yhden päivän ja se oli se päivä, kun Riku oli mukana Lohjan näyttelyssä, josta Riku blokkasi itselleen Maailman parhaan pörrö palkinnon.
Pojat olivat todella ihana veljespari. Pasi ei koskaan antanut turkin olla oikein pitkä vaan nyrhi sen kyljiltä lyhyeksi, mutta klippailin sen aina siistiksi ja marsu ja minä olimme tyytyväisiä. Nämä oli varsin terveät pojat koskaan ei tarvinnyt käydä lääkärissä. Pasi ja Riku kumpikin kuolivat kotona. Pasi nukkui pois lokakuussa ja Riku seurasi veljeään joulukuussa. Ymmärrän hyvin miksi Riku ei jaksanut enää elää. Sitä ei kiinnostanut enää, kun Caracas muutti sen luokse edes puolustaa reviiriään. Se selkeästi suri. Lopun lähetessä ei oikein ruokahalukaan ollut paras mahdollinen ja tiesin, että kohta se nukkuu pois surun takia. Tämä on tarina veljesrakkaudesta. 

Nevian Peter Pevensie tuo taistelija marsu.



Peter oli oikeasti aika tasokas marsu harlekiinien puolella, mutta ei koskaan päässyt näyttelyyn paitsi kerran silloin jalka oli jo risa ja ei saanut sertiä sen takia. Sukuakaan hän ei koskaan jatkanut. Peter oli valtaisan kiltti marsu. Marsu joka tarjosi jokaisena aamuna eläessään kädelle mustan tassunsa ja sylissä oli kiltti kuin enkeli. Koskaan ei toiselle pahaa tehnyt. Lempeä luonteinen kaveri ja hyvässä massassa aina.
 Peter taisteli monesti elämästään ja niin taistelin minäkin sen puolesta. Peterin selkään ilmestyi aluksi ihan normaalilta vaikuttava rasvapatti ja odotin, että se ajan kanssa puhkeisi näin ei meinannut käydä, mutta eräänä päivänä, kun mietin jo lääkäriin menoa, että saisimme tietää mistä patista on kyse niin se olikin puhjennut ja sylki ulos paksua rasvaa ja verta. Iso haava selässä ei kuulostanut mitenkään yksin kertaselta hoitaa, mutta ajan kanssa saimme sen taistellen kuntoon. Päivittäinen pesurutiini ja kaikki aineet ja ihoalueenhoito se parani ja jätti turkkiin jäljen. Turkin väri tummui valtavasti siitä kohtaa ei ollut enää niin vaalea cream.
Mutta Peter menetti kaverinsa ja oli pakko yrittää saada sille kaveri taas, koska se ei tullut yksin toimeen itki ja mekasti, mutta se koitui tämän raukan marsulle vain huonoksi asiaksi. Yksi uusista uroksistani puri siltä takajalan luut poikki ja ei kun soittaa paikkaan nimeltä Viikki ja sinne marsun kanssa. Noh lopetus oli lääkärin ensimmäinen mielipide sanoi ettei tule kysymykseenkään tämän marsun kohdalla ja päätti sitten puhdistaa haavapohjan ja sanoi, että siellä on luunsiruja mukana. Lähdimme kotiin Peterin kanssa ja alkoi päivittäinen pesu ja puhdistus ja vesijuoksu marsulla. Vesijuoksu kuulostaa varmaan teistä hassulta, mutta pidin Peteriä massun alta kiinni niin, että se tavallaan juoksi vedessä niin, että kipeä jalka oli vedessä koko ajan ja ei varannut painoa sille. Aluksi näytti, että tästä hienosta keksinnöstä ei ole mitään hyötyä ja sen jälkeen rakensin tulitikuista ja sideharsosta sille tuen jalkaan ja muutaman päivän jälkeen haava alkoi umpeutumaan ja lihakset pysyivät jaloissa vetreänä ja marsu varasi jo hieman jalalleen. Sain toivon pilkahduksen siitä, että selviämme. Haava umpeutui kokonaan ja jatkoimme vesijuoksua ja lihasten vahvistusta ja Peter näytti hyvinvoilta ja paineli lattiallakin hyvin menemään, mutta tuli yksi kaunis päivä, kun huomasin taipeen olevan täynnä nestettä ja olin kuivaamassa marsua ja poks se haava aukesi ja aloin sitten tutkimaan itse haava pohjaa. Haava oli kerttänyt mätää, koska siellä oli siruja luusta jäänyt ja noukin ne sterilisoiduilla pinseteillä pois ja putsasin jalan betadinella kunnolla ja leikkasin haavan ympäriltä kaikki karvat ja meni muutama viikko haava oli ummessa ja ei enää koskaan auennut. Peter vietti vielä 2 iloista vuotta marsuna kunnes kuoli 21.5.2013 aamulla syliini kun näin sen hengittävän raskaasti kopissaan ja tiesin sen vetävän viimeisiä henkäyksiä. Tässä tämän taistelijan elämän tarina. Peter oli marsuista sellainen josta jopa sukulaiseni tykkäsi.
Peter oli myös kasvattajansa mieleen. Peter sulatti monen ihmisen sydämen.

Nevian Dimmu ja Diablo


Janne
Janne

Jussi

Jussi



Ensimmäiset viralliselta kasvattajalta hankit ja papereilla varustetut marsut olivat harlekiineja. Nämä kaksi veljestä nosti marsujen määrän vuonna 2009 toukokuussa kuuteen. Nämä veljekset saivat nimensä Uniklubin vokalistin ja tämän veljen mukaan eli Janne ja Jussi. En kustunut heitä virallisilla nimillä koskaan. Janne ja Jussi olivat veljekset jotka välillä elivät hyvin rauhallisesti ja välillä taas tappelivat kuin viimeistä päivää. Jussi oli selvästi veljeään pienempi aina. Jussi painoi aikuisenakin vain alta kilon. Janne oli parhaimmillaan 1,2kg. Heidän harlekiini kuviot eivät kyllä mitenkään olleen rotumäärittelyn mukaisia. Näyttelyyn ei ollut menemistä näiden kahden kanssa.Jussi oli väriltään black/cream ja Janne oli taas chocolate/golden.
Jussin hoikkuus ja pienuus aiheutti minulle paljon pääkipuja. Luin Marsumagazinesta jutun satiinimarsuista ja sen kantajista ja pelko valtasi minut ja mietin mitä tehdä marsun kanssa. Mutta annoin ajan rauhassa kulua ja Jussin paino ei koskaan noussut yli kilon ja olin tottunut isoihin uroksiin. Jussi oli hieno ja niin kiltti herra. Se ei oikeastaan ikinä selvinnyt miksi se oli niin pieni. Mutta joka päivä Jussin eläessä mietin, koska viimeinen päivä tulee eteen. Jussi kuoli 21.8.2013 sitten muutettuani omaan asuntoon ja varmasti suri veljeään kun eivät oikeastaan olleet erossa kuin yhden lääkärikäynnin ajan.
Janne oli jäntevä ja isompi kokoinen kun Jussi painoi välillä jopa 0,3-0,4kg enemmän kuin Jussi. Janne oli heistä selvästi johtavampi. Aina pomottamassa ja suojelemassa veljeää jos joku laumani muista uroksista lähelle tuli. Oli kova tappelia. Kerran säikähdin, että Janne on kuollut kun sen ylähampaat oli jäänyt kalteriin kiinni häkissä eikä päässyt omin avuin irti. Janne kuoli yllättäen  28.4.2013, mutta ikää oli komeat 4vuotta jo. Juuri kun olimme veljen tytön kanssa lähdössä lemmikkimessuille. Veljen tyttö soittaa minulle luoltani, että yksi tumma marsu makaa kyljellään häkissä.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Antti ja Nikki nuo ihanat veljekset


kuvassa oikealla Nikki ja vasemmalla Antti.
Toni ja Teemu olivat olleet minulla jonkin aikaa, kun Uniklubin bändin basisti yllytti minut hankkimaan Teemulle kaveriksi Antin, koska hänen hyvä ystävä on Antti Anatomia. Olin päättänyt, että jos löydän goldenin niin sitten Antti voipi liittyä laumaan. Värivaatimus tuli Antti Anatomian punaisten hiusten takia. Katselin netistä ilmoituksia marsuista ja huomasin jollakin marsufoorumilla, että veljekset hakevat kotia ja väriltään punaruskeita. Kauaa en asiaa harkinnut. Otin yhteyttä ja niin matkustin Espooseen hakemaan veljekset kotiin, jotka olivat luovutusikäisiä. Pojat on syntynyt heinäkuussa 2008.
 Antin ja Nikin elämän alku oli hyvin vaivalloista. Marsukapi iski heihin tai oli iskenyt jo kun minulle tulivat. Tyhmä ja tietämätön kun olin ajattelin karvan lähdön olevan normaalia, kun on uusi lauma ja stressi pienillä. Tilanne vain pahentui päivä päivältä ja oli soitettava eläinlääkärille ja sinne mentiin veikkojen kanssa. Hyvä kun tarvitsi Nikki ottaa esille kun se sanoi, että kapi se on. Olin joutunut Nikkiä muutaman kerran elvyttämään, kun se kouristeli niin pahasti kutinan takia ja tästä Nikki sai elinikäisen hengitystievamman ja Antti sai samoista syistä leukoihin vamman. Tämä kaksikko opetti minulle tästä asiasta paljon.
 Nikin ja Antin erotti ainoastaan Nikillä oleesta valkoisesta läntistä pään takana muutoin veljekset olivat toistensa kopiot. Nikki ja Antti olivat erottamattomat. Lattiallakin juostessaan toinen veti edellä yleensä Antti ja Nikki juosta vikelsi perässä. Veljeksiä oli helppo kuvata, koska pysyivät paikoillaan pitkiäkin aikoja. Nikki sai nimensä Mötley Crüen basistin Nikki Sixxin mukaan.
 Jotenkin surullisen koomista, kun olin odottanut koska näkisin Mötleyn seuraavan kerran ja sittenhän he tulivat Suomeen Kaisaniemen puistoon 7.6.2012 ja Nikki ei kestänyt toista Nikkiä Suomessa. Nikki kuoli seuraavana päivänä ja syy tähän oli valtaisan kokoiset märkäpaiseet syljissä hajosi kehoon päin ja aiheutti kaiketi verenmyrkytyksen ja Nikki nukahti ikiuneen sylissäni.
 Antti on tällä hetkellä vielä elossa hyvissä voimin ja elää toisen "vanhuksen"
Tiituksen kanssa, jonka tarina ilmestyy jossain vaiheessa myös sivuille.

Hämeenlinnan näyttely on jo kohta ovella.

Meidän kööri taitaa olla isoin mitä meiltä on koskaan ikinä näyttelyyn lähtenyt.
Nuorimmainen on 2kk ja vanhin on jo 36kk.

Hämeenlinna 15.2.2014
Malloween Pet ja ulkomuoto
Princilla Pet ja ulkomuoto
Sokeri-Hattara pet ja ulkomuoto
Neblos ainakin Pet
Tiitus vain Pet

Sitten tarkoituksena on vielä lähteä mukaan marsujen pukukilpailuun. Puku paljastuu vasta Hämeenlinnassa, mutta vikkinä se liittyy valoon, kesään, lämpöö jne.

Teemu


Teemu tuli minulle 2008 vuoden maaliskuussa ikää pojalla oli jo 6kk. Teemu oli ensimmäinen rotu marsuni. Teemun rotu oli American Crest, jolla hyvä kun valkoisia karvoja crestissä on. Teemu sai nimensä taas Uniklubin basistin mukaan, kun Teemua tai seuraavaa marsua hankin silloin Spitin kuoleman jälkeen tahdoin sen olevan musta. Kävin erinäisetkin eläinkaupat silloin läpi löytääkseni nuoren urosmarsun. Se oli työn takana löytää oikean ikänen. Viimeinen paikka sinä päivänä oli Itäkeskuksen Megaeläin ja tallustin sinne tuijottaen varpaita ja miettien mistä saan marsun ja pohdin jo kasvattajiin yhteydenottoa, mutta eipä silloinen ujo luonteeni antanut minulle periksi ottaa yhteyttä kehenkään kasvattajaan. Menin Megikseen sisään ja katselin ympärille ja mitä veisin Tonille jos en löydä kaveria, millä häntä hellisin. Ystävällinen kaupan myyjä tuli kysymään, että mitä etsin ja kerroin haluavani nuoren marsu, jonka täytyis olla uros. Myyjä katsoi minua ja kysyi onko marsuista kokemusta ja kerroin taustan ja sen, että Toni kaipaa seuraa. Sitten myyjä oli et meillä on yks uros marsu, mutta ikää on 6kk. Mielessä mietin mitä teen jos nämä kaks ei tule toimeen. Mutta aluksi pojat tulivatkin hyvin toimeen, mutta iän myötä ajautuivat toisistaan erilleen.
 Teemu juoduttiin lopettamaan laihtumisen ja silmän puhkeamisen takia. Silmä puhkesi sen takia, että sen takana on kasvanut kasvain ja tämä paljastui viime hetkellä minulle. Jos marsu olisi ollut massakkaampi ja nuorempi niin kysymykseen olisi voinut tulla pelkkä silmän poisto, mutta Teemu oli laihtunut todella paljon kaiketi syöv'n takia. Teemu kuoli 2011.

Toni

Olin pitkään pohtinut toista marsua ja käynyt marsuyhdistyksen sivullakin pyörimässä ja katsomassa millaisia marsuja on olemassa. Mitä heidän kanssaan voisi tehdä? Uskallus kuitenkin näyttelyihin ei vielä kuitenkaan ollut. Kesällä 2007 hankin Tonin. Toni sai nimensä Technicolour bändin basistin mukaan. Olin saanut idean, että nimeän kaikki marsuni raikkaiden bändien kanssa.
 Toni oli vauvana ihan suklaan ruskea murunen. Mutta ikää kun kertyi marsun väri alkoi muuttua valkoisia karvoja oli joka puolella tasaisesti ja iski paniikki olenko hoitanut sitä vääriin miksi näin on käynyt. Kaverini minua sitten rauhoitteli, että et ole tehnyt mitään vääriin vaan marsun väriin kuuluu tuollainen asia. Toni oli kookas uros painavimmillaan jotain 1.5-1,6kg.
 Toni oli ensimmäinen marsu jonka kanssa edes mietin näyttelyitä, mutta sitten en uskonut itseeni tarpeeksi ja annoin musiikinmaailman vallata enemmän aikaani. Minua pelotti oikeastaan sen askeleen ottaminen ja mietin koko ajan ettei ne siellä kuitenkaan pärjätä ja olisin siellä kuitenkin yksin. Mutta kiinnostus näyttelymaailman oli valtaisa, mutta aika ei antanut periksi.
 Toni sairastui 2010 uuden vuoden aatonaattona vakavaan hengitystieinfektioon. Aamulla se oli pirteä kaveri tuli hakemaan ruokaa ja söi kunnolla. Illalla ihmettelin kummallista ääntä huoneessani ja Toni makasi jalat levällään ja hengitti todella raskaasti. Itkin hysteerisenä ja soitin Viikkiin pieneläinsairaalaan ja hyvä kun sanoja sain suustani kurkkua kuristi ja menettämisen pelko valtasi mielen. Soitin veljelle joka minua lähti heittämään Viikkiin. Istuimme siellä kauan ennen kuin pääsimme eläinlääkärille ja olin varma, että Toni kuolee ennen kuin pääsemme edes lääkärille. Lääkäri ei ehdottonut minulle edes lopetusta, koska Toni oli hyvässä massassa ja seuraava yö oli tuskainen heräilin ja tuijotin puhelinta, että miksi lääkäri ei soita. Seuraavana aamuna lääkäri soitti, että Toni on ollut yön hengityskoneessa kiinni ja saanut lisähappea ja tietty siinä vaiheessa olin jo et nyt se on kuollut ja eläinlääkärikin sanoi, että oli varma kun tulee aamulla, että Tonia ei enää ole, mutta Toni selvisi ja sai antibiootit ja tukiruokaa. Mutta muutaman päivän päästä Toni ei syönyt enää itse ja jouduin tukiruokkimaan sitä ja mentiin taas eläinlääkäriin ja poskissa oli pieniä kuolioita, mutta sanoivat, että voivat antaa sille lääkettä, mutta lääke teki tehtävänsä elimistö heitti kaiken ympäri ja vatsa meni totaalisen sekaisin ja päätin antaa Tonin nukkua pois rauhassa kotona ystävänsä Teemun luona, kun se oli jo niin heikko ja lähdin itse ulos illalla ja olin varma ettei marsua ole, kun takaisin tulin ja kuinka ollakaan siellä Toni vielä veti viimeisiä raskaita henkäyksiä ja soitin eläinlääkärille ja pyysin eutanasiaa ja eläinlääkäri sanoi, ettei kauaa olisi enää mennyt ja tuumasin, että mitä nopeammin se pääsee pois niin sille parempi. Niin Toni nukkui ikiuneen ja haudattiin Spitin viereen.

Spitfire

Tässä on vuonna 2007 hankkimani marsu Spitfire. Spit sai nimensä Private Linen basistin mukaan. Spit oli suloinen kaveri. Viihtyi tosi paljon sylissä ja mennä lylleri mielellään lattialla. Spitti sai minut itkemään, kun pidin sitä sylissäni ensi kertaa eläinkaupassa. Äitini oli juuri kuollut ja elämä ei tuntunut sen arvoiselta, että jaksaisin oikeastaan  mitään. Spit tuli minulle elämään ja toi taas valoa ja hyvää mieltä. Spitti oli sekarotuinen marsu. Spitin tarkkaa syntymä päivää minulla ei ole tiedossa eikä sitä mistä hän on kotoisin. Spit oli kuitenkin jo neljän kuukauden, kun tuli minulle ei siis mikään vauva ja siitä haluttiin eroon eläinkaupassa. Niin Spit tuli luokseni.
 Spit eli kesään 2007 saakka yksin. Pelkäsin silloin toisen marsun ottoa, koska en ollut koskaan kuullut hyvää siitä, että kaksi uros marsua on keskenään samassa häkissä, mutta kesällä 2007 rohkaistuin ja otin uuden marsun Tonin. He olivat hyvät kaverit keskenään ja tuli todella hyvin keskenään toimeen.
  Spit ei kauaa minulla ehtinyt olla, kun kuokkamies vuoden 2008 alussa kävi ovella. Eräänä päivänä koulusta kotiiin tullessa kopin ovella makasi eloton Spit. Spitin silmät olivat edellisinä päivinä rähminyt tai oikeastaan vain toisen puolen silmä. Syy tähän sitten selvisi; Spitin poskihammas oli kasvanut väärään suuntaan eli aivoihin päin ja lävistänyt ties mitä ja siitä kehkeytyi verenmyrkytys.

Vuoden sinun kanssa sain elää.

Sinun kanssa surut ja ilot jaettiin.


Autoit minut yli äitini kuolemasta.

Nyt oli sinun enkelini lähdettävä.

Lepää rauhassa. Pysyt sydämessäni aina.

Lari


Lari oli ensimmäinen oma marsuni. Sitä ennen kokemusta oli Topista. Rakkaus näihin samettiturpiin oli siis jos alkanut. Lari ostettiin eläinkaupasta Kannelmäestä ja sen nimi oli Onnen tassu. Lari on pink eyed white. Lari oli kookas uros marsu. Kaunis valkea herra. Lari tottui hyvin matkusteluun ja reissasi aina mukanani kesäisin mökille. siellä se sai kuljeskella pitkin poikin heinikossa ja mustikanvarpujen seassa. Herra oli valtaisan kiltti ja seurallinen ja tuli vielä toimeen ekan kissani kanssa.
 Lari sairastui flunssaan ja siihen menehtyikin muuten hän oli valtaisan terve kaveri. Muistan tuon päivän elävästi. Äitini oli läheisellä koululla töissä ja juoksin niin lujaa, kun jaloista pääsin ja itkien koululle äidin luokse. En suostunut menemään huoneeseeni enää sinä päivänä. Mutta ensimmäisen oman lemmikin menettäminen on raskas paikka.
Larin jälkeen vietin kissojen maailmassa seuraavat yli kymmenen vuotta kunnes äitini kuoli ja hankin marsun lohduttamaan suruani.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Mistä marsuihin innostus on lähtenyt?

Ensimmäinen kosketus marsuihin tuli jo lapsena, kun veljelläni oli risteytysmarsu Topi. Topin kuollessa aloin haaveilemaan omasta ensimmäisestä marsusta. Päästyäni tarhasta olisinko ollut ekalla luokalla ensimmäinen oma marsuni oli edessäni. Kannelmäessä oli tuolloin eläinkauppa nimeltä Onnen tassu. Sinne kävelimme isän, äidin ja veljien kanssa. Näin siellä vitivalkoisen kauniin marsu uroksen ja tiesin samantien tuo valkoinen on minun oma ensimmäinen marsu. Silloin ei puhuttu varsinaisesti roduista mitään, mutta rotuhan oli Pink eyed white. Punaiset rubinisilmät valloittivat ja äitini piti siitä olihan hän erikoinen kaveri verrattuna Topiin. Marsu sai nimeksi Lari, vanhan tarhakaverini mukaan. Lari sulostutti minua muistaakseni 4vuoden ajan ja sairastui flunssaan ja heikentyi päivä päivältä. Talomme oli tullut tuolloin myös ensimmäinen kissani Räpsy. Räpsy sai muutaman vuoden päästä kaverikseen Artun ja kissat valloittivat elämäni ja valloittaa vieläkin, mutta nämä kaksi upeaa kissaa ovat jo taivaassa.
 Mutta tämä todellinen marsupöpiys alkoi kun äitini kuoli tammikuussa 2007 ja kaverini oli töissä eläinkaupassa. Olin pitkään haaveillut taas marsusta tai muusta jyrsijästä tai kanista.
 Nyt minulla on näitä ihania samettiturpia 7kpl. Heistä ja menneistä kirjoittelen erikseen omat juttunsa.
Nykyään käyn näyttelyissä ja olen yhteyksissä kasvattajiin ja kaikkea mitä en vielä 7vuotta sitten edes osannut kuvitella eteen tulevan.