lauantai 30. toukokuuta 2015

Lemmikkien merkitys elämässä

Mun on sika pitkään pitänyt kirjoittaa tästä, mutta olen sen aina passannut, koska aatellut, että se on ehkä pienesti turha asia.

Kun mietin itseäni lapsena niin lähellä oli puisto, jossa oli joka kesä eläimiä ja osa asui läpi vuoden. Kaksi jotka muistan erityisen hyvin oli Mimmi norjanvuonohevonen ja Pekka shetlanninponi. Kouluni oli siinä vieressä. Olin rankasti koulukiusattu koko kouluelämäni ajan. Joka päivä koulun jälkeen kiiruhdin moikkaamaan ponia ja juttelemassa sille ja tervehtimässä sitä. Kuinka ihanaa olikaan, kun hevonen henkäisi sinua päin lämpimän hengähdyksen ja tunsit sen katseen sisimmäsi ja se katsoi sinua ja ilme oli kun se olisi tahtonut kysyä mikä sinulla on tai se tuuppasi sinua turvallaan. Pettymys oli aika suuri, kun kaupunki päätti lopettaa eläintenpidon puistossa. Olihan minulla jo ala-asteella eka marsu Lari, jolle totta kai vuodatin kaiken ja kerroin päivän tapahtumat ja myöhemmin olisiko ollut 3.luokalla tuli ensimmäinen oma kissani. Ilman näitä persoonia en tiedä olisinko kiusaamista jaksanut. Se tuntui äärettömän hyvältä, kun tulit kotiin ja vastaan teputteli kisu, joka oli sinua todella paljon odottanut ja oli iloinen, että tulit vihdoin kotiin. Kissa ei koskaan hauku sinua tai arvostele sinua. Sinä kelpaat sille juuri sellaisena kun olet. Tai kävelet omaan huoneeseen ja siellä pieni valkoinen kuikku kutsuu sinua ja otat sen syliin ja pitää omia ääniään sylissäsi.

 Mutta en voisi kuvitella elämää ilman eläimiä. Ei elämä olisi elämää ilman eläimiä. Ei olisi valoa ja naurua ja hyvää tunnetta ilman heitä. Olen pitkään kärsinyt pitkistyneestä surureaktiosta ja vaikeasta tai keskivaikeasta depressiosta. En tiedä olisiko minua ilman näitä pieniä kuikkuja, jotka joka päivä pyytää ruokaa, jolle saan antaa joka ilta hyvänyön suunkon, matkustaa näyttelyihin, puhua ihan mitä vain ilman, että he sanovat vastaan, Tiitusta joka itkun tullen nuolee kyyneleet pois... Voisin luetella äärettömän määrän syitä siihen miksi nämä pikku vipeltäjät ovat vallanneet sydämeni. Mutta tässä on syy miksi marsut ovat minulle tärkeitä ja en kestä arvostelua niistä ja sitä, että sanotaan että ne on VAIN lemmikeitä. Ei ne ole VAIN lemmikeitä. Ne ovat ystäviä ja tukijoita. Jokainen on oma persoona, jokaisella on nimi, jokainen on omalla tavallaan rakas.

 Muistan täyden sortumisen viime vuonna Lemareilla kaikki oli mennyt viikonloppuna päin persettä ja väsymys oli kamala, mutta pieni uusi aby saapui sunnuntaina joukkoomme ja tämä pikku herra antoi taas toivoa paremmasta.

Muistakaa ihmiset ei se eläin ole VAIN lemmikki. Se on ystävä isollä Y:llä. Pitäkää kuikuista ja muistakin kiinni. Jakakaa rakkautenne niille.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Pikkuisista

Pikkuiset ovat hyvin reippaita ja uteliaita. Mammalla tuntuu työtä riittävän vekaroiden kaitsemisessa.
Valkoinen taitaa olla tyttö ja kaksivärinen poika, jos olen oikein katsonut. Mutta räpiköivät kuin kala kuivalla maalla niin saattaa olla vääriinkin. Kuhan nyt tottuvat käsittelyyn niin asia varmistuu.
Lumikki on äitinä hyvin sitoutunut lapsiinsa. Eilen kun otin sen häkistä hetkeksi syliin huusi kuin hinaaja. Otin lapset sitten myös lattialle niin jo mamma rauhottu. Kuvia ottaessa se vahti vieressä ja jos kissa sattu kävelee hyökkäsi pentujen päälle salamana.

Nimeksi valkoinen sai Band of Vipers kuten olin bändin laulajalle luvannut. Se on kunnianosoitus heidän tuestaan minun elämässä ja monesta muuta asiasta.


Pojan nimeksi piti tulla alun perin Zlatan, mutta totesin että nimi ei sovi tälle vekaralle alkuunkaan. Tahtoisin, että Zlatan on tumma väriltään. Joten mietintä myssy oli päässä. Kaveri ehdotti bändin biisiä nimeksi, kun tuo ei käy. Aamulla sitten kävin bändin levyn tuossa läpi kuuntelin kappaleita ja tuumasin, että hänen nimekseen tulee sitten levyn viitos biisi kaunis ja rauhallinen balladi One that you loved.



maanantai 25. toukokuuta 2015

Heippa

Eilen meille syntyi sitten pikkuiset. Lumikki hoivaa lapsiaan hyvin. Kiipesi häkistä ulos kun otin aamulla poikasista kuvan. :D Ihana mamma. Täytyy ottaa parempia kuvia illalla. Jos sais vaikka äiskän isukinkin samaan kuvaan. Mutta olemme valtavan onnellisia.


perjantai 22. toukokuuta 2015

Tällä sen kun odotellaan. Potkii kyllä pennut sitä vauhtia mammaa et ne varmaan tahtois jo ulos. Lumikki on voinut hyvin tässä ja on ollut Pricillan kanssa kunnolla. Tytöt tukee toisiaan. Lumikki kyllä jaksaa edelleen vatsansa kanssa hyppiä ja pomppia. Omistaja ei jaksais yhtään venata enää. Tahtoisi tietää minkä väristä kaveria sieltä tulee. Noh eiköhän ne viikon puolentoista sisään synny. Odottavan aika on tässä tapauksessa pitkä.
Omistaja on jo muutaman painajaisen kerinnyt näkee. Mutta eiköhän luonto hoida tän kotiin.


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lumikin mammailua


Lumikki syö ja pursuaa koko ajan vain enemmän. Se on ihan jäätävän kokoinen tällä hetkellä. Massuasukit potkii jo vimmatusti. Kai ne tahtoo kertoo et tahdottaisi pihalle. Eilen tuli 72vrk täyteen. Sukuni ei ole yhtä innoissa tästä kuin minä ja kaikki marsukaverit. Tuntuu, että moni suvustani ei edes tiedä asiaa. Mutta väliäkö sillä. Mun ihka eka oma poikue on tulossa. Vähän jännittää. Osaanko tehdä kaikki oikein? Mitä jos en osaa? Olen ku äiti joka saa ekan lapsen. :D Onneks noita ihmislapsia ei tässä talossa ole.
  Yksi kaverini yhdestä bändistä on hyvin otettu siitä, että yksi marsuista saa heidän bändin nimen. Pitäisi mennä myös rekkauksessa läpi, kun kysyin asiasta. Tämä siksi, että osoitan kunnioitusta kavereille ja koko poppoolle kuinka tärkeitä he ovat. On monta hetkeä josta en olisi selvinnyt ilman heitä. Kaveri on hyvin innoissaan asiasta ja toivoo pennun olevan valkoinen. Sopisi kuulemma teemaan hyvin. Katsotaan mitä maailmaan tulee lilacista ja p.e. whitesta ja kun ei tiedä edes mitä värejä tuolla takana on. Jotenkin tuntuu, että tosi vaalea pentue tulee.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Lumikin mammailua


Lauantaina tulee 72 vrk täyteen Lumikin ja Picasson yhdistämisestä. Mielenkiinnolla olen raskautta seuraillut ja en tajua miten nuo mammamarsut jaksaa hyppiä ja riehua ja ajaa laumatovereita takaa. Lumikki tuntuu syövän niin paljon ku vaan eteen kannetaan. Pellettikupit saa melki joka päivä täyttää ja vettä menee hyvää tahtia tytöillä. Onnihan se on, että lapsukaiset syö ja juo hyvin. Lumikki on niin ihanan virkeä kaveri ollut. Välillä kyllä tuntuu, että sitä ärsyttää vastakaverin/kaverien potkiminen. Voi vaan kuvitella kuin kamalaa olla paksuna tuollaisen paksun turkin alla vielä kaiken lisäksi.
En tiedä miksi teki niin kipeää erottaa Picasso ja Lumikki toisistaan. Ne on vaan niin unelmapari ja niin kilttejä kumpikin. Picasso on alkanut selvästi isottelemaan nytten. Toivottavasti Caracas jaksaa sen isottelua. Veikkaan et pojat tasottuu kyllä, kun aika kuluu ja huomaavat, että me ollaankin vanhoja tuttuja.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Mammamarsuilua

Pidin Lumikkia tuossa hetken sylissä ja pikkuiset potki vatsassa. Tunsin oloni niin onnelliseksi. Lumikki tuntuu siltä, että sitä ei vois tällä hetkellä vähempää kiinnostaa. Jotenkin niin ihmeellistä että tää oikeasti tapahtuu. Samalla mä jännitän ja pelkään varmaan enemmän ku marsu. Nauran itselleni. Eniten odotan minkä väristä kaveria sieltä tulee. Kummallakin vanhemmalla on punaset simmut niin tuleeko vaaveillekin vai ei. Kaikilla kavereilla tulee varmaan korvista ulos mun intoilua. Mä en tiiä mut kivointa on miettiä nimiä. :D

perjantai 1. toukokuuta 2015

Mä tein päätöksen et Selkiin ei ees mennä ja kukaan marsuista ei lähde sinne kenenkään mukana. Päätöksen iso syy on se että mulla on itsellä fudisturnaus ja tahdon sinne enemmän vaikka niitä ihmisiä näkeekin enemmän. Mutta toisaalta marsuille tekee lepo ihan hyvää välillä.
  Lumikin kanssa on mennyt loistavasti ainakin tähän saakka. Picasso saa kohta muuttaa takaisin Caracasin luokse. Saa sitten nähdä mitä käy hyväksyykö ne enää toisiaan. Uskoisin. Melko helppoja luonteita kumpikin kaveri on. Tarkoitus olis ens viikolla laittaa pojat takas keskenään. Mutta eipä tässä vielä mitään tulen palavaa kiirettä ole. Oon vain niin ihastuut tuohon parivaljakkoon. Ne on niin luodut toisilleen ja makoilee vierekkäin ja kirmailee keskenään. Kertaakaan en ole kuullut että olisivat tappelleet eikä kyllä haavojakaan ole. Pakkohan se erotus on tehdä.
  Poikasille olen kehitellyt nimiä ja kaks melko varmaa on ja kummatkin alkaa Z:lla. Melko luottavainen olen että tulee pieni poikue.