perjantai 3. kesäkuuta 2016

Musta pilvi sen kun pysyy marsulamme yllä.

Keskiviikkona hävisimme taistelun bordetella bronchiseptica vastaan Lumikin kanssa kauan me jaksettiinkin taistella. Lähes puolitoista kuukautta melkeen yhtä jaksoisesti olimme nauttineet lääkkeitä ja höyryhengitelleen pahimmissa vaiheissa, mutta ehkä näin on parempi. Toisen ei enää tarvitse kärsiä. Aloin viikonloppuna jo miettimään Lumikin kohdalla eutanasiaa ja keskiviikkona se oli pakko tehdä; osa jaloista oli aivan velttoja kaiketi halvaantuneet.

Noh tulipa torstai ilta niin tulin kotiin löysin Jutin kuolleena häkistä. Sitä oli purtu niskaan. Onko se ollut vahinko vai tahallinen teko? Sen tietää vain Neblos ja taivaan herra.

Oloani ei helpota se, että ystävät/tuttavat sanovat, että se oli VAIN marsu ja niitä tulee uusia. Hän ei ollut VAIN marsu. Hän oli minun perheenjäsen ja minun lapsi. Miltä heistä tuntuisi jos heillä olisi kuollut lapsi ja sanoisin heille se oli vain lapsi ja niitä tulee uusia? Ei varmasti hyvältä ja sanomani jälkeen en olisi enää heidän ystävänsä. Minulla ei ole lapsia, mutta eläimet ovat minulle kuin lapsia. Joku varmasti kirjoittaa vielä kommentin, että ei lapsia ja eläimiä voi verrata. Minusta voi ja tämä on minun mielipide ja ei kenenkään muun tarvitse sitä hyväksyä. Ikinä ei pidä vähätellä kenenkään surua, koska suru ei ole koskaan samanlainen. 

Samalla tää kokemani epäonni alkaa ajamaan mua sitä kohti, että luovun harrastuksesta vielä, mutta toivon, että pikkuiset sisaret saa mun pään käännettyä ja katsomaan taas valoisia puolia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti